Yli viikko kulunu siitä ku viimeks kirjotellu mitään. Oon ollu niinkö jossain sumussa ja usvassa sen ajan. Muutenki ainaki viimeset pari viikkoa tuntunu jotenki turhalta ajalta, tai entiiä.. Oon taas henkisesti harvinaisen hukassa.
Vielä pari kuukautta sitte harmittelin sitä, ko piti lähteä koko kesäksi jonnekki sodankylään! Vannotin itelleni, etten paljoa täällä viihtyis ja varmasti matkustelisin muualle Suomea sen minkä kerkeisin. Ja mitäsmitäs? Tajusin tuossa aivan äskettäin, etten ole menny askeltakkaan tai edes renkaan mitan vertaa tämän kylän rajojen ulkopuolelle koko vitun kesänpaskan aikana. Siltikin, miun tuntemukset tätä tuppukylää kohtaan on harvinaisen ristiriitaset. Yks osa miusta haluais jäähä tänne, kotia, omaan huoneeseen, turvaan kaikelta. Kätkeytyisin koko suurelta maailmalta, enkä poistuis piilostani ennenko olen keksiny mitä elämältäni haluan. Välillä kävisin jossaki riipasemassa kännit, pohtisin kaikkea helvetin syvällistä ja vajoaisin taas horrokseen.
Ei siinä, ei miun elämä täällä ihan nuin kuppasta ole. Muutamat ihanat ihmiset, jotka mie olen tuntenu jo vaikka kuin kauan ja muutamat kivat uuemmat tutut, on jaksanu piristää miun eloa ja kaikenmaailman kusipää tuuliviireistä huolimatta, on miulla ollu usein erittäin mukavaaki :3
Hmm.. Veikkaan, että yks syy sille, miksei Pohjois-Karjalaan lähtö oikein nappaa taas, on pelko. Pelko siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, varsinki ku se on täynnä suuria muutoksia. Menen uuteen kouluun, uudelle alalle ja uusien ihmisten keskelle. Mitä jos miulla ei kiinnosta tämäkään ala? Tai mitä jos miusta tulee joku täysin forever alone meidän luokassa ja kaikki piettää minua aivan idioottina? Niinno, oon mie alkanukki jo jälleen epäillä miun ammatinvalintaa, että jepjep. Miulla on selkeästi joku fuckin' identiteettikriisi! Helvetin lappihuudit, ei miulle ois tämmösiä etelässä syntyny.
Toinen aikamoinen pelonaihe: oma kämppä. Joudun ekaa kertaa elämässäni oikeasti asumaan yksin. Samaan aikaan kun rakastanki omaa rauhaa, inhoan yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Sillon tulee kelailtua aivan liikaa asioita, sen takia nukkumaanmenoki on mulle niin hankalaa. Asuntolassa asuessa oli lähes aina joku kuuntelemassa ko oli murheita, lähössä tupakille tai kauppaan, jauhamassa paskaa, tekemässä ruokaa tai soittamassa miun kitaraa. MUTTA thank god mulla on silti se kämppä, koska liittyyhän siihen aivan mahtaviaki juttuja! Saa kuunnella just sitä musiikkia ko tahtoo, voipi juopotella sillonko lystää, saa sisustella sen justiin oman näköseksi ja kutsua kylään ihan kenet haluaa ja mihin aikaan tahansa. Joten eijeih, tämä tyttö ei aio murehtia aivan mahottomuuksiin asti kuitenkaan. Kai.
Ja koska koneen akku loppuu, ei ehi/jaksa/kinosta enempää harrastaa hallitsematonta avautumista. Moro
ps. sitä vaan et oon tulos kipeeks
pps. tilailin tänää vaatteita ja sisustusjuttuja, vaiks mullei oo rahaa, hups
ppps. en tiiä
pppps. haluttaa tupakkia
mroooooo !
maanantai 29. heinäkuuta 2013
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
moromoro kesä meni
Vai tuliko se ollenkaan? Mietiskelin tässä justiin eilen, että en mie ole vissiin ko pari kertaa pukenu shortsit jalkaan tai mekon päälle tämän kesän aikana. Ja mie ko vielä ostin kivoja kaikkia toppeja keväällä ja tuhlasin paljon rahaamassiapätäkkäätuohta... että ois sitte jotaki päälle pantavaa ku helteet koittaa... helteet? mitä ne on? Joo olihan ne ennätyslämmöt tieten täällä pohjosessaki juu, mutta ei ne kovin ole kyllä mieltä lämmittäny ennään syksyä kohen. ärärääräär murrurruru angstangst valivalivalivali.
Ei ole kuulkaas kovin mahoton rusketusraitoja, oikiastaan ei olleskaan. Kyllähän se aurinko paisto, aika paljonki. Mutta se teki sitä lähinnä vain öisin! Ok, olihan seki nättiä ko en mie ikinä mittään yöllä nukkunu.
Ainut vain että,
1. yöaurinko ei rusketa
2. ois voinu porukka kattoa ko silti epätoivosesti vetäsin bikineissä ympäri Sodankylän hiekka_rantoja (koska niitä on niin paljon)
3. öisin täällä on kylmä.... nojuu ketä mie huijaan? On päivisinki.
Hahaa nojoo oli muutama semmone ihan lämpösäki aurinkoinen kesäpäivä ihana! Yleensä sillon vain miulla sattu olemaan joku yliväsypäivä tai kinostuskiikarit ja elämä hukassa, jolloin neki meni aivan ohitse vain.
Voin olla myös rehellinen siltäki osalta että mie oikiastaan vihaan helteitä. Tai semmosia niinkö oikiasti _kuumia_ päiviä! Auringon ottaminenki on ehkä tylsintä puuhaa ikinä, maata paikallaan hiekalla, masentua siitä ko hylkeetki on rantakunnossa ja toivoa ettei palais tällä kertaa ihan niin pahasti ko viimeksi. Hikoilee vain ja meikit ei pysy naamalla jajaja tuntuu että vaikka oisi kuinka vähän vaattehia päällä, nii mikään ei riitä. Vois kirmailla vain alasti ja seki oisi liikaa. Vielä ko mien mikkään vesipeto ole (lol, en osaa uida), nii helpotusta ei sais edes pohjosen jäisistä joista! Okei, ne on kuulemma tänä kesänä ollu jopa yllättävän linnunmaitoa.
Eli jutun yhteenveto: valitan siitä ko on kylmä, vaikken edes tykkää siitä ko on kuuma.
Mutta ois täälä silti voinu olla sen verran lämmin ettei keskellä heinäkuuta tarvii piettää takkia päällä ko lähtee ulos! Tai jäätyä nakkarijonossa, ko lämpöasteita on vain nimeksi. Tai täristä koko päivää peiton alla kylmissään, ko tyhmänä hukannu yön menoissa takkisa. ärärääräär murrurruru angstangst valivalivalivali.
Mutta jos jotain huonoa, niin totta aina jotain hyvääki:
ps. mansikat, nam. itserusketus, hyi.
Ei ole kuulkaas kovin mahoton rusketusraitoja, oikiastaan ei olleskaan. Kyllähän se aurinko paisto, aika paljonki. Mutta se teki sitä lähinnä vain öisin! Ok, olihan seki nättiä ko en mie ikinä mittään yöllä nukkunu.
Ainut vain että,
1. yöaurinko ei rusketa
2. ois voinu porukka kattoa ko silti epätoivosesti vetäsin bikineissä ympäri Sodankylän hiekka_rantoja (koska niitä on niin paljon)
3. öisin täällä on kylmä.... nojuu ketä mie huijaan? On päivisinki.
Hahaa nojoo oli muutama semmone ihan lämpösäki aurinkoinen kesäpäivä ihana! Yleensä sillon vain miulla sattu olemaan joku yliväsypäivä tai kinostuskiikarit ja elämä hukassa, jolloin neki meni aivan ohitse vain.
Voin olla myös rehellinen siltäki osalta että mie oikiastaan vihaan helteitä. Tai semmosia niinkö oikiasti _kuumia_ päiviä! Auringon ottaminenki on ehkä tylsintä puuhaa ikinä, maata paikallaan hiekalla, masentua siitä ko hylkeetki on rantakunnossa ja toivoa ettei palais tällä kertaa ihan niin pahasti ko viimeksi. Hikoilee vain ja meikit ei pysy naamalla jajaja tuntuu että vaikka oisi kuinka vähän vaattehia päällä, nii mikään ei riitä. Vois kirmailla vain alasti ja seki oisi liikaa. Vielä ko mien mikkään vesipeto ole (lol, en osaa uida), nii helpotusta ei sais edes pohjosen jäisistä joista! Okei, ne on kuulemma tänä kesänä ollu jopa yllättävän linnunmaitoa.
Eli jutun yhteenveto: valitan siitä ko on kylmä, vaikken edes tykkää siitä ko on kuuma.
Mutta ois täälä silti voinu olla sen verran lämmin ettei keskellä heinäkuuta tarvii piettää takkia päällä ko lähtee ulos! Tai jäätyä nakkarijonossa, ko lämpöasteita on vain nimeksi. Tai täristä koko päivää peiton alla kylmissään, ko tyhmänä hukannu yön menoissa takkisa. ärärääräär murrurruru angstangst valivalivalivali.
Mutta jos jotain huonoa, niin totta aina jotain hyvääki:
 |
| kesän ekat makosat mansikat takapihalta <3 |
ps. mansikat, nam. itserusketus, hyi.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
liian vähät yöunet lihottaa ja ovat turmiollisia
Kaiken kattava tutkimus:
Viime viikko on menny aivan liian nopeasti. Huomaan, että miun kesälomaa on jäljellä enää 24 päivää ja mietin miten ihmeessä oon saanu aikani kulumaan. Kuitenkin suurimman osan ajasta oon vain tuskaillu kuinka tylsää miulla on ja kuinka mie aivan hajoan palasiksi täällä kotona ja Lapissa noin muutenkin. Tänään on siis tullu kelailtua kaikenlaista... Hittolainen, tämän kesän aikana on tapahtunu vaikka mitä hyvvää. Ok, huonojaki juttuja, mutta pääasiassa hyviä juttuja. Täällä kaukana pohjoisessa, poissa normaaleista ympyröistä, on ollu aikaa ja tilaa huomata niitä elämän pikkujuttuja joita rakastaa ja joista nauttii.
Se tunne, kun avaa uuden kahvipaketin. Mie oikiasti aivan rakastan sitä tuoksua. Yks toinen täydellinen juttu on se kesän tuoksu, ku pystyy vaan aistimaan että kaikki on vehreää ja herää uudelleen eloon. Nii ja kans vasta sytytetty rööki! Se ku savu lähtee leijailemaan ilmaan. Kirjaston vanhoissa kirjoissaki on se oma juttusa ja wunderbaum täyteiset amiskiesit, hmm, tykkään niistäki. Pojatki tuoksuu usein aika hyvälle, niien vaatteita on sen takia kiva lainata. Got2b:n 2 sexy hiuslakka, jepjep, hyvvää settiä seki.
Parasta krapulamättöä on maailman rasvasin ja suolasin kebaaba kera jääkylmän omenamehun. Telkkarista kivointa mitä voi tulla, on tosi-tv täydellisistä naisista maailmalla, sitä draamaa ja juoruilua! Niin ja lääkärisarjat, miestohtorit on usein niissä niin kovin komeita. Makosinta kotiruokaa on käristys ja karjalanpaisti, ne ruuat joissa miun kaks kotiseutua yhdistyy. Ylivoimasesti huipuinta seuraa on se, jossa voit olla täysin oma ittes. Ilman paineita ja vaikka jotain mokaiski, se annetaan anteeksi. Uskon muuten, että on vaikia saaha koskaan niin hyviä ystäviä, kuin ne jotka on lapsuudessa/nuoruudessa saanu ja joiden kanssa on kasvettu.
Musiikki, hmm... Se on miun elämäni tärkeimpiä asioita. On niin paljon erilaisia sointuja, rytmejä ja melodioita, joista jokainen biisi ja levy tehdään. Ja se määrä muistoja, jotka siihen kytkeytyy; "listening to a song, and remembering all the memories that go with it". Niin hyvässä, kuin pahassaki. Se buustaa ilosta ja surullista meininkiä, niinkö päihteet. Kai sitä vois jotenki sanoa olevasa koukussa musiikkiin, mutta se tuskin vaarallista on. Täällä ollessa on ollu niin mukavaa olla yksin kotona ja kuunnella justiin siitä mistä ite pitää, eikä oo tarvinnu miellyttää kettään. Tykkään kovin monenlaisista jutuista! Miusta genreuskovaisuus on aina ollu niin vajaata.
Tällä viikolla oli kans kiva vältellä porvaristelua, mutta samalla harrastaa sitä. Alkuviikosta kävin fiinisti syömässä ulkona, oikein kebaabamestassa ja sen jälkeen kahvilla kylän huoltsikalla. Oli aikamoista. Yritettiin myös epätoivosesti korjata kaverin bemaria, tai no pojat yritti, itte lähinnä pyörin siinä tiellä ja nauroin. Kävin jossaki välissä jänkien keskellä hyppimässä mättäältä mättäälle rikkauksien perässä, eli hillaa keräämässä. Sen feilasin täysin, keräsin pari kiloa joista sain pari kybää ja joilla sain pari juomaa. Piti ostella kaikkia kalliita alkojuttuja, jotka köyhien opiskelijoiden pitäis vain kiertää kaukaa. Nii ja kalliita tuorejuustoja. Sekä tekoripsiä..... Sen vastapainoks onneks osas hommata halpiskeksejä ja velkoja takasin. Anyway, tili alkaa näyttää kohta nollaa, mutta ehkä se ei haittaa. Oli mulla hauskaa kivvaa mukavaa ja hyvä meno aika usein. Melkein jopa sillonki ku sain yliannostuksia inttijutuista. Mutta kummiski näin ihanimpia ihmisiä ikinä, monia niistä vielä piiiiitkän tauon jälkeen ja silti tuntu niinkö juttu ois jatkunu siitä mihin viimeksi jäi. Nauroin enemmänkö varmaan koko vuonna ja oli onnellista. Rakastan miun kavereita <3
Tässä muutama kuvatus, pääosassa meikä ja meikän huudit, jjeaaahh:
 |
| leikkasin kaverin pois etten sais turpaani, löyty rantsult hieno 4-metrinen onkivapa btw |
 |
| epäperinteinen kuva autokaupan pihasta, mitä ja miksi, sitä en tiedä |
 |
| perinteinen yötön yö kuva kelukosken padolta, jiee |
 |
| tältä mie näytän tukka sekasin ja suu täynnä porva_risto_juomia |
 |
| onnellinen kännykkäriippuvainen lempipuuhassaan |
ps. uni ei tuu.
pps. fuck.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
ees jotain positiivist
http://www.youtube.com/watch?v=7uxIgpKdPKc
Koin tänään täydellisen musiikkihetken, tein ehkä parhaimman bändilöydön piiiitkään aikaan. Bändi nimeltä "pää kii" löysi paikkansa facebookin tykkäysjoukosta ja raivasi tiensä spotifyn soittolistalle. Huhhuh. Entiiä mitä sanois. Yhtyeen ainut julkaistu levy kuunneltu nyt ympäri jo ainaki pari kertaa (sen tekee tosin aika nopiasti ku punk-bändille tyypillisesti biisit ei mitään monta tuntia kestäviä taidepläjäysiä ole, muttaaa..), kajarit täysillä ja jotenki aivan mahtava fiilis yllä! Huippu meininki jo levyllä, en malta oottaa että pääsee näkemään joskus livenäki. Alko harmittaa oikein että jää tänä vuonna ilosaarirock välistä...
Ilosaarirock -12 oli muutes elämäni parhaimpia kokemuksia ikinä! Pikku sateet niissä kolmen päivän huikeissa juhlissa ei paljoa tuntunu, ja enemmän siellä yleisön seassa kastu, ku väkijoukkoon suihkutettiin kylmää vettä että jengi pysyis kuoseissa. Tutustuin moniin kivoihin tyyppeihin ja näin suuren määrän live-esityksiä, joissa oli aivan huikia meininki! Olin varmaan puolet ajasta hukassa omasta porukasta, joihin ei muuten juuri puhelimellakaan otettu yhteyttä. Mutta silti harvemmin mie yksin olin, mikä kertoo vain lisää rokin yleisestä tunnelmasta. Joskus oli tosin ihan mukavaki pikku hiprakassa seikkailla ympäri väkijoukkoa kuunnellen millon mitäki bändiä tai artistia, tuli tavallaan aika vapaa ja vahva fiilis yksin siellä tuhansien ihmisten keskellä. Parasta ikinä. Tarinoita oisi siitäkin ajasta tuhansia, lyhyesti ja ytimekkäästi: kolmen päivän putki, yksi täyslento rapalätäkköön kiitos serkkuni humalan, järjetön määrä tanssia Chisun keikalla, liikaa paskaisia bajamajoja ja aivan liian pitkiä jonoja niihin, kivoja bajamajajonotuttavuuksia, yksi takavarikoitu viinipullo ja yks puoliksi juotu kuoharipullo (mikä seki lopulta vietiin järkkärien toimesta), liian vähä vaatteita --> liian paljon epätoimivia iskureploja, yksi vittumainen punkin purema, draamaadraamaadraamaa JA lopputulos tähän kaikkeen = krapula, josta seurasi kuukauden sairastelu aina silmä-, korva- ja nielutulehduksista keuhkokuumeseen. Mutta totta se oli vissiin sen arvosta!
Mutta mie laitan nyt luurit korville ja lähen hillaan, ei mulla muuta. Heipsan!
ps. tosi kiva kuunnella spotifysta ihan fiiliksillä jotaki klamydiaa ja yhtäkkiä, tulee joku hiivasienilääkemainos? tupla-annos alapääongelmia.
Koin tänään täydellisen musiikkihetken, tein ehkä parhaimman bändilöydön piiiitkään aikaan. Bändi nimeltä "pää kii" löysi paikkansa facebookin tykkäysjoukosta ja raivasi tiensä spotifyn soittolistalle. Huhhuh. Entiiä mitä sanois. Yhtyeen ainut julkaistu levy kuunneltu nyt ympäri jo ainaki pari kertaa (sen tekee tosin aika nopiasti ku punk-bändille tyypillisesti biisit ei mitään monta tuntia kestäviä taidepläjäysiä ole, muttaaa..), kajarit täysillä ja jotenki aivan mahtava fiilis yllä! Huippu meininki jo levyllä, en malta oottaa että pääsee näkemään joskus livenäki. Alko harmittaa oikein että jää tänä vuonna ilosaarirock välistä...
Ilosaarirock -12 oli muutes elämäni parhaimpia kokemuksia ikinä! Pikku sateet niissä kolmen päivän huikeissa juhlissa ei paljoa tuntunu, ja enemmän siellä yleisön seassa kastu, ku väkijoukkoon suihkutettiin kylmää vettä että jengi pysyis kuoseissa. Tutustuin moniin kivoihin tyyppeihin ja näin suuren määrän live-esityksiä, joissa oli aivan huikia meininki! Olin varmaan puolet ajasta hukassa omasta porukasta, joihin ei muuten juuri puhelimellakaan otettu yhteyttä. Mutta silti harvemmin mie yksin olin, mikä kertoo vain lisää rokin yleisestä tunnelmasta. Joskus oli tosin ihan mukavaki pikku hiprakassa seikkailla ympäri väkijoukkoa kuunnellen millon mitäki bändiä tai artistia, tuli tavallaan aika vapaa ja vahva fiilis yksin siellä tuhansien ihmisten keskellä. Parasta ikinä. Tarinoita oisi siitäkin ajasta tuhansia, lyhyesti ja ytimekkäästi: kolmen päivän putki, yksi täyslento rapalätäkköön kiitos serkkuni humalan, järjetön määrä tanssia Chisun keikalla, liikaa paskaisia bajamajoja ja aivan liian pitkiä jonoja niihin, kivoja bajamajajonotuttavuuksia, yksi takavarikoitu viinipullo ja yks puoliksi juotu kuoharipullo (mikä seki lopulta vietiin järkkärien toimesta), liian vähä vaatteita --> liian paljon epätoimivia iskureploja, yksi vittumainen punkin purema, draamaadraamaadraamaa JA lopputulos tähän kaikkeen = krapula, josta seurasi kuukauden sairastelu aina silmä-, korva- ja nielutulehduksista keuhkokuumeseen. Mutta totta se oli vissiin sen arvosta!
 |
| viime vuojen rokkiedustus......... miksei kukaan käskeny laittaa vaatteita päälle? |
Mutta mie laitan nyt luurit korville ja lähen hillaan, ei mulla muuta. Heipsan!
ps. tosi kiva kuunnella spotifysta ihan fiiliksillä jotaki klamydiaa ja yhtäkkiä, tulee joku hiivasienilääkemainos? tupla-annos alapääongelmia.
perjantai 5. heinäkuuta 2013
kun aina vaan tää maailma muuttuu
...pitäis olla hereil, ei pysty nukkuu.
Meikä mie minä mä. Mari Anniina. Kohta 18-vuotias ja elämä edessä.
Kattelin tässä yks päivä vanhoja kuvia itestäni. Entiiä eikö sitä vain ite huomaa, mutta tuntuu etten viimeisen viiden vuoden aikana ole juurikaan ulkoisesti muuttunu. Siitä syystä päätinkin koota yhteen postaukseen teinivuosien kuvia. Järkyttyä niistä kaikista ja tuntea syvää myötähäpeää pikkuteini-martsaa kohtaan. Kuitenkaan katumatta hetkeäkään ja muistaen sen, että olihan mulla perkele kuiten hauskaa!
Kollaasi nro 1. kolmetoistavee
Voi tuota aikaa. Sillon oli vielä pitkä paksu tukka, meikkeinä ripsari ja meikkivoide ja luomukulmakarvat. Kävin sillon ekaa kertaa ikinä kampaajalla, ja siinä lähtiki puolet päästä. Hiuslakkaa uppos enemmän ko pitäis ja rahaa meni kovin mahoton, ko piti kerran viikossa ostaa uus lakkapullo. Saatiin jopa teinikaksoseni kanssa kevätjuhlassa ysien jakama diplomi: "lisää lakkaa, hiukset liikkuu!". Tais muutkin huomata teinimeiningin, ku kouluun ei voinu mennä jos hiukset ei ollu kuosis.. niin rankkaa yläastetta. Naisellisuus oli tipotiessään kun vaatteet oli yleensä kokoa XL ja miesten osastolta, tosin myöhemmin seki meno vain paheni. Asioita mitä nuista ajoista muistan, on miun sekopäinen luonne. Hardcore teiniangstia kotona, energiajuomapärinää kylillä. Tais olla myös nuihin aikoihin maailmanloppu, ko en päässy Tokio Hotelin keikalle... Snif. Tosin niinkö yhessä kuvassa näkyyki, seinällä on aika mahoton julisteita. Hitsi ko ois vieläki net kaikki tallella.
Kollaasi nro 2. neljätoistavee
Edelleen meno aika teini. Hiukset lyheni vain hetki hetkeltä, enkä voi käsittää miten oon voinu elää nuin lyhkäsellä tukalla... huihui kuiten. Väri vaihtui punamustasta ruskeaan josta taas mustaan. Sekin vaihto johtu siitä ko ihastus (elämäni rakkaus niinköh) tykkäs enemmän mustatukkasista, joten pakkohan se oli värjäillä sitten. Kaikkia sitä oliki valmis tekemään poikien takia! Ilman meikkiä ei missään nimessä voinu mennä kouluun, mutta helevetin isossa t-paidassa jota koristi sarjakuvasankari kyllä pystyi täysin ilman mitään ongelmia, hassuja juttuja. Itsetunto ei ollu kohillaan, mutta ei taia olla kovin monella muullakaan murrosikäsellä. Lohdutin sillon itteäni sillä ajatuksella, että kunhan vanhenee, nii ongelmat katoaa.. Kunnes äiti laittoi miulle kiviä taskuun ja palautti maan pinnalle.
Kollaasi nro 3. viistoistavee
Naisellisuus alkoi pikkuhiljaa nostaa päätään! Sitä alkoi enemmän ja enemmän huomaamaan, että hetkonen, miustahan on vallan tulossa nuori naisihminen. Jättimäiset hupparit alkoivat yhä useammin jäädä vaatekaapin perälle ja parasta huvia oli lähtiä Rolloon tuhlaamaan. Siks olinki ysiluokan keväällä töissä Mediapexillä, että saisin lisää shoppailurahaa, hihi! Ärsyttävä duuni, mutta kyllä ne kaikki uudet vaatteet lohdutti aivan tarpeeksi. Se oli vielä sitä kilttiä aikaa, kun känneihin riitti sixpäkki lonkeroa ja röökinpolttaminen tapahtu aina muualla kuin kotona, niin oivoi sen rahansäästymisen määrää...
Kollaasi nro 4. kuustoistavee
Pitkäaikainen musta sai kyytiä! Tuttu ja turvallinen maailma katosi ja sen jälkeen tukka olikin vaaleanruskeasta oranssin kautta melkein jo blondiakin. Suuria muutosten aikoja muutenkin. Ensimmäinen vuosi amiksessa, kaukana kotoa, rajua itsenäistymistä ja identiteetin hakemista. Uusia kavereita ja ympyröitä. Kun äidin valvova silmä oli korkialla pohjosessa, poissa mielestä, tuli myös napattua ensimmäiset lävistykset. Kulmakorun mamma jopa hyväksyi, mutta huulikoru oli aivan karmea.... Kuulemma. Kiitos vain äiti, mieki sinua <3 Mutta koska asenteena "miun keho, miun päätökset", huulikoru pysyi vielä piiitkän aikaa paikallaan. Oli muutenkin hauska tehä päätöksiä ihan omilla aivoilla. Osa niistä ei kyllä välttämättä mittään parhaita mahollisia ollu, mutta en mie jaksa tuhlata aikaani niien katumiseenkaan.
Kollaasi nro 5. seittemäntoistavee, nykyhetki
Huomasin muutes, että otan aina samasta kulmasta ittestäni kuvan, tolleen pikkusen kallellaan. Aika nolova. Enkä voi muuten käsittää tätä miun ikää. Huih, kaks kuukautta ja yheksän päivää, niin oon officially täysi-ikäinen. Voi sitä olemattomien rahojen menon määrää! Ja voi tätä ikävää miun punasta tukkaa kohtaan! Yliärsyttävän vaikia piettää hyvää väriä yllä, mutta just värjäyksen jälkeen, niin olihan se aivan bueno. Muutama kuukaus sitä onnellisuutta kestikin, kunnes iski totaalikyllästyminen ja länttäsin mustan värin jälleen päähän. Siinäkään ei kyllä kauaa menny, kun sain siitäkin jo tarpeekseni ja jotain piristystä oli saatava! Nyt oon tämmönen puolikas red headed slut, ja tuntuu etten jaksa tätäkään enää kauaa.... Oon aika vaikia ihminen tämmösissä asioissa, kun mikään ei koskaan riitä ja turhaudun kaikkeen hetkessä. Koko ajan pitäis olla jotaki uutta, jännää ja hienoa. Siks varmaa seurusteluhommat ja koulunkäynti on välillä turhan vaikiaa. Mutta kummiski, uutta tukan väriä suunnitteilla, uusia lävistyksiä suunnitteilla (heti kunhan saan kielikorun takasin!) ja uutta kämppää suunnitteilla, uusi koulu, uusia ihmisiä ja kaikkea muutakin uutta. Välillä pittää muisteloida vanhoja, niin jaksaa taas kattella tulevaisuuteenki. Ja ai että mie oottelen sitä innolla!
Äää. Paljon omaa naamaa yhessä tilassa. Mutta kai tääki oli tehtävä, höpöltä vain tuntuu. Kuinka paljon on oikiasti tapahtunu viiessä vuojessa? Aika menny nopiaa, joten missä välissä nää jutut on tapahtunu? Ja kai mie olen vähän saattanu muuttuakki. Thank god.
Meikä mie minä mä. Mari Anniina. Kohta 18-vuotias ja elämä edessä.
Kattelin tässä yks päivä vanhoja kuvia itestäni. Entiiä eikö sitä vain ite huomaa, mutta tuntuu etten viimeisen viiden vuoden aikana ole juurikaan ulkoisesti muuttunu. Siitä syystä päätinkin koota yhteen postaukseen teinivuosien kuvia. Järkyttyä niistä kaikista ja tuntea syvää myötähäpeää pikkuteini-martsaa kohtaan. Kuitenkaan katumatta hetkeäkään ja muistaen sen, että olihan mulla perkele kuiten hauskaa!
Kollaasi nro 1. kolmetoistavee
Voi tuota aikaa. Sillon oli vielä pitkä paksu tukka, meikkeinä ripsari ja meikkivoide ja luomukulmakarvat. Kävin sillon ekaa kertaa ikinä kampaajalla, ja siinä lähtiki puolet päästä. Hiuslakkaa uppos enemmän ko pitäis ja rahaa meni kovin mahoton, ko piti kerran viikossa ostaa uus lakkapullo. Saatiin jopa teinikaksoseni kanssa kevätjuhlassa ysien jakama diplomi: "lisää lakkaa, hiukset liikkuu!". Tais muutkin huomata teinimeiningin, ku kouluun ei voinu mennä jos hiukset ei ollu kuosis.. niin rankkaa yläastetta. Naisellisuus oli tipotiessään kun vaatteet oli yleensä kokoa XL ja miesten osastolta, tosin myöhemmin seki meno vain paheni. Asioita mitä nuista ajoista muistan, on miun sekopäinen luonne. Hardcore teiniangstia kotona, energiajuomapärinää kylillä. Tais olla myös nuihin aikoihin maailmanloppu, ko en päässy Tokio Hotelin keikalle... Snif. Tosin niinkö yhessä kuvassa näkyyki, seinällä on aika mahoton julisteita. Hitsi ko ois vieläki net kaikki tallella.
Kollaasi nro 2. neljätoistavee
Edelleen meno aika teini. Hiukset lyheni vain hetki hetkeltä, enkä voi käsittää miten oon voinu elää nuin lyhkäsellä tukalla... huihui kuiten. Väri vaihtui punamustasta ruskeaan josta taas mustaan. Sekin vaihto johtu siitä ko ihastus (elämäni rakkaus niinköh) tykkäs enemmän mustatukkasista, joten pakkohan se oli värjäillä sitten. Kaikkia sitä oliki valmis tekemään poikien takia! Ilman meikkiä ei missään nimessä voinu mennä kouluun, mutta helevetin isossa t-paidassa jota koristi sarjakuvasankari kyllä pystyi täysin ilman mitään ongelmia, hassuja juttuja. Itsetunto ei ollu kohillaan, mutta ei taia olla kovin monella muullakaan murrosikäsellä. Lohdutin sillon itteäni sillä ajatuksella, että kunhan vanhenee, nii ongelmat katoaa.. Kunnes äiti laittoi miulle kiviä taskuun ja palautti maan pinnalle.
Kollaasi nro 3. viistoistavee
Naisellisuus alkoi pikkuhiljaa nostaa päätään! Sitä alkoi enemmän ja enemmän huomaamaan, että hetkonen, miustahan on vallan tulossa nuori naisihminen. Jättimäiset hupparit alkoivat yhä useammin jäädä vaatekaapin perälle ja parasta huvia oli lähtiä Rolloon tuhlaamaan. Siks olinki ysiluokan keväällä töissä Mediapexillä, että saisin lisää shoppailurahaa, hihi! Ärsyttävä duuni, mutta kyllä ne kaikki uudet vaatteet lohdutti aivan tarpeeksi. Se oli vielä sitä kilttiä aikaa, kun känneihin riitti sixpäkki lonkeroa ja röökinpolttaminen tapahtu aina muualla kuin kotona, niin oivoi sen rahansäästymisen määrää...
Kollaasi nro 4. kuustoistavee
Pitkäaikainen musta sai kyytiä! Tuttu ja turvallinen maailma katosi ja sen jälkeen tukka olikin vaaleanruskeasta oranssin kautta melkein jo blondiakin. Suuria muutosten aikoja muutenkin. Ensimmäinen vuosi amiksessa, kaukana kotoa, rajua itsenäistymistä ja identiteetin hakemista. Uusia kavereita ja ympyröitä. Kun äidin valvova silmä oli korkialla pohjosessa, poissa mielestä, tuli myös napattua ensimmäiset lävistykset. Kulmakorun mamma jopa hyväksyi, mutta huulikoru oli aivan karmea.... Kuulemma. Kiitos vain äiti, mieki sinua <3 Mutta koska asenteena "miun keho, miun päätökset", huulikoru pysyi vielä piiitkän aikaa paikallaan. Oli muutenkin hauska tehä päätöksiä ihan omilla aivoilla. Osa niistä ei kyllä välttämättä mittään parhaita mahollisia ollu, mutta en mie jaksa tuhlata aikaani niien katumiseenkaan.
Kollaasi nro 5. seittemäntoistavee, nykyhetki
Huomasin muutes, että otan aina samasta kulmasta ittestäni kuvan, tolleen pikkusen kallellaan. Aika nolova. Enkä voi muuten käsittää tätä miun ikää. Huih, kaks kuukautta ja yheksän päivää, niin oon officially täysi-ikäinen. Voi sitä olemattomien rahojen menon määrää! Ja voi tätä ikävää miun punasta tukkaa kohtaan! Yliärsyttävän vaikia piettää hyvää väriä yllä, mutta just värjäyksen jälkeen, niin olihan se aivan bueno. Muutama kuukaus sitä onnellisuutta kestikin, kunnes iski totaalikyllästyminen ja länttäsin mustan värin jälleen päähän. Siinäkään ei kyllä kauaa menny, kun sain siitäkin jo tarpeekseni ja jotain piristystä oli saatava! Nyt oon tämmönen puolikas red headed slut, ja tuntuu etten jaksa tätäkään enää kauaa.... Oon aika vaikia ihminen tämmösissä asioissa, kun mikään ei koskaan riitä ja turhaudun kaikkeen hetkessä. Koko ajan pitäis olla jotaki uutta, jännää ja hienoa. Siks varmaa seurusteluhommat ja koulunkäynti on välillä turhan vaikiaa. Mutta kummiski, uutta tukan väriä suunnitteilla, uusia lävistyksiä suunnitteilla (heti kunhan saan kielikorun takasin!) ja uutta kämppää suunnitteilla, uusi koulu, uusia ihmisiä ja kaikkea muutakin uutta. Välillä pittää muisteloida vanhoja, niin jaksaa taas kattella tulevaisuuteenki. Ja ai että mie oottelen sitä innolla!
Äää. Paljon omaa naamaa yhessä tilassa. Mutta kai tääki oli tehtävä, höpöltä vain tuntuu. Kuinka paljon on oikiasti tapahtunu viiessä vuojessa? Aika menny nopiaa, joten missä välissä nää jutut on tapahtunu? Ja kai mie olen vähän saattanu muuttuakki. Thank god.
hämmentäviä hetkiä
Jännä juttu... Vakiintunut elämä jatkuu ja unirytmi on perseellään. Onneksi meiän olohuoneen sohvalla on kiva istuskella ja katella dr. philiä. Hieno mies, hienot kalapuikot. Btw, pojat on jo useamman kerran uhannu viedä tän sohvan meiltä, mut voin vannoo että oon sen verran juurtunu tähän, että ei ne ainakaan ilman mua tätä saa. Ja siinä vaiheessa ku mie tuun messiin, niin kellään ei oo enää kivaa. IHIHIHI. Paitsi miulla.
Aattelin ilmottaa tässä samalla senki, että uskon kovasti kohtaloon ja karman lakiin. Kaikki ei vaan mitenkään päin voi tapahtua sattumalta. Kaikkeen on joku syy. Ja ainaku teen jotain pahaa jollekin, niin mulle tapahtuu jotain pahaa. Nii, ja päinvastoin. Muttakun negatiivinen ja kiero mieli, puhutaan vaan pahuudesta. Hmm, ottaisin esille esimerkkejä, mutta jos joku sattuu tätä tekstiä vaikka oikiastikkin vilasemaan, niin ehkä on parempi piettää tietyt asiat vain itellään.
Tämmönen nopia esimerkki yleisesti kuitenki: jos oon ollu tietosesti tekemässä jotain väärin, vaikkapa huonoja valintoja tai moraalisesti arveluttavia tekoja, miun tielle on tullu esteitä. Vähänniinkö semmosiksi risteyksiksi tai taukopaikoiksi, tavallaan hidastamaan menoa ja antamaan vielä mahollisuuden muuttaa suuntaa. Joskus hyvinä aikoina suunta muuttuu, heikkoina hetkinä ei.
En tosin myönnä olevani mitenkään paha ihminen, ja tuskinpa sitä olenkaan.
Niin ja sit se kohtalo. Kun kuulen jonkun sanovan fraasin "kohtalo saattoi meidät yhteen", en välttämättä epäile sitä lainkaan. Joskus kahden ihmisen väliselle kohtaamiselle on voinut olla niin paljon mutkia matkassa, etten luottaisi sitä täysin sattuman piikkiin. Jotenkin se kohtalo on siellä vedellyt juuri oikeista naruista, ja me sätkynukkeina sitä totelleet. Se on oikiastaan aika siisti homma, jokanen tyyppi tässä elämässä on jostakin syystä mukana. Osana isompaa kokonaisuutta. Muutamat käy vaan kääntymässä, jotkut kestää vähä pidemmän ajan ja kivat hassut läpi elämän.
Surullista sinänsä, ettei aina ole omassa päätäntävallassa keitten naamoja sitä saapi kattella. Välit voi mennä helposti, jos väliin tulee pitkä matka, muita ihmisiä tai pari metriä maatamultaahiekkaa. Vittumaisimpia on ehkä erimielisyydet, riidat ja väärinymmärrykset joita kukaan ei koskaan selvitä. Yritin tässä pari kuukautta sitten selvittää yhtä semmosta. Se oli oikeastaan aika hassu juttu.
Mutta ehkä voisin perua pari aiempaa sanaa (ja kyllä, helpoin olisi pyyhkiä se teksti pois ja kirjoittaa uudelleen ja jättää tämmönen turha selitys pois, mutta tänään oon tämmösellä tuulella), kaikista vittumaisin tilanne on: sie oot ollu jo usiamman vuojen toisen kaveri, enemmän ja vähemmän näkien, kuitenki aina hyvissä väleissä. Sitten, aivan yhtäkkiä, tämä kaveri lopettaa yhteydenpidon. Yrität aina välillä jutella jotain, kaverin asenne on luokkaa "i don't give a fuck". Mietit pitkään syvällä pienessä mielessäsi, mitä olet mahollisesti tehny väärin. Vastausta ei koskaan kuulu, mutta joku kaunis päivä tämä kaveri ilmoittaa jälleen olemassaolostaan, juttelee kuin mitään välirikkoa ei olisi koskaan ollukkaan. !wtf? Nojoo, shit happens.
On muutes melkosen kuumottavia ajatuksia näin aamuyöstä, ehkä pitäis lopettaa kahvinjuonti, että elimistö sammuttais ittensä semmosessa turvallisessa vaiheessa. Ennenko tulee liian hämmentäviä juttuja julkisuuteen.
Unille on paineltava, kaakaomukin kans vanhoja aku ankkoja lukemaan. Sitä ennen iltarööki ja hampaiden pesu. Huomenna jaksettava puunata kämppä kuntoon ennenku porukat saapuu paikalle..
Joten hyviä aamuja ja unia ja iltoja ja päiviä!
ps. kävin tänään palauttamassa pulloja! sain seittemän euroa ja kakskytäviis senttiä. niillä ostin maitoa, pitsapohjia, tonnikalaa ja ananasta, sit tein pitsaa, ja ne oli aika hyviä. ja keitin kaverille kahvia, johon laitoin sitä maitoa. niin ja kastelin kukat! ja söin kaikki äipykän suklaat. ja otin lakanat pois kuivurista. ja melkein ajoin nurtsin, mutta ihana naapuri ehti ensin. siinä välissä kuuntelin ihmissuhdeongelmia ja illan päälle koin paniikkikohtauksen pitkästä aikaa. nyt iski kaakaohimo ja aamukahvimaidot on äkkiä tuhottu. jännää tämä elämä.
pps. kuulin kans ehkä tähän asti hassuimman syyn sille, miks pussailla silmät auki. voi kuulemma nukahtaa muuten. aika epäkiihottavaa suuteloa pittää siinä vaiheessa olla.
suomirokkiyön soittolista:
e.v.v.k.
näin kulutan aikaa
pahempi toistaan
tämän taivaan alla
jeesus tulee
ekstaasiin
Aattelin ilmottaa tässä samalla senki, että uskon kovasti kohtaloon ja karman lakiin. Kaikki ei vaan mitenkään päin voi tapahtua sattumalta. Kaikkeen on joku syy. Ja ainaku teen jotain pahaa jollekin, niin mulle tapahtuu jotain pahaa. Nii, ja päinvastoin. Muttakun negatiivinen ja kiero mieli, puhutaan vaan pahuudesta. Hmm, ottaisin esille esimerkkejä, mutta jos joku sattuu tätä tekstiä vaikka oikiastikkin vilasemaan, niin ehkä on parempi piettää tietyt asiat vain itellään.
Tämmönen nopia esimerkki yleisesti kuitenki: jos oon ollu tietosesti tekemässä jotain väärin, vaikkapa huonoja valintoja tai moraalisesti arveluttavia tekoja, miun tielle on tullu esteitä. Vähänniinkö semmosiksi risteyksiksi tai taukopaikoiksi, tavallaan hidastamaan menoa ja antamaan vielä mahollisuuden muuttaa suuntaa. Joskus hyvinä aikoina suunta muuttuu, heikkoina hetkinä ei.
En tosin myönnä olevani mitenkään paha ihminen, ja tuskinpa sitä olenkaan.
Niin ja sit se kohtalo. Kun kuulen jonkun sanovan fraasin "kohtalo saattoi meidät yhteen", en välttämättä epäile sitä lainkaan. Joskus kahden ihmisen väliselle kohtaamiselle on voinut olla niin paljon mutkia matkassa, etten luottaisi sitä täysin sattuman piikkiin. Jotenkin se kohtalo on siellä vedellyt juuri oikeista naruista, ja me sätkynukkeina sitä totelleet. Se on oikiastaan aika siisti homma, jokanen tyyppi tässä elämässä on jostakin syystä mukana. Osana isompaa kokonaisuutta. Muutamat käy vaan kääntymässä, jotkut kestää vähä pidemmän ajan ja kivat hassut läpi elämän.
Surullista sinänsä, ettei aina ole omassa päätäntävallassa keitten naamoja sitä saapi kattella. Välit voi mennä helposti, jos väliin tulee pitkä matka, muita ihmisiä tai pari metriä maatamultaahiekkaa. Vittumaisimpia on ehkä erimielisyydet, riidat ja väärinymmärrykset joita kukaan ei koskaan selvitä. Yritin tässä pari kuukautta sitten selvittää yhtä semmosta. Se oli oikeastaan aika hassu juttu.
Mutta ehkä voisin perua pari aiempaa sanaa (ja kyllä, helpoin olisi pyyhkiä se teksti pois ja kirjoittaa uudelleen ja jättää tämmönen turha selitys pois, mutta tänään oon tämmösellä tuulella), kaikista vittumaisin tilanne on: sie oot ollu jo usiamman vuojen toisen kaveri, enemmän ja vähemmän näkien, kuitenki aina hyvissä väleissä. Sitten, aivan yhtäkkiä, tämä kaveri lopettaa yhteydenpidon. Yrität aina välillä jutella jotain, kaverin asenne on luokkaa "i don't give a fuck". Mietit pitkään syvällä pienessä mielessäsi, mitä olet mahollisesti tehny väärin. Vastausta ei koskaan kuulu, mutta joku kaunis päivä tämä kaveri ilmoittaa jälleen olemassaolostaan, juttelee kuin mitään välirikkoa ei olisi koskaan ollukkaan. !wtf? Nojoo, shit happens.
On muutes melkosen kuumottavia ajatuksia näin aamuyöstä, ehkä pitäis lopettaa kahvinjuonti, että elimistö sammuttais ittensä semmosessa turvallisessa vaiheessa. Ennenko tulee liian hämmentäviä juttuja julkisuuteen.
Unille on paineltava, kaakaomukin kans vanhoja aku ankkoja lukemaan. Sitä ennen iltarööki ja hampaiden pesu. Huomenna jaksettava puunata kämppä kuntoon ennenku porukat saapuu paikalle..
Joten hyviä aamuja ja unia ja iltoja ja päiviä!
ps. kävin tänään palauttamassa pulloja! sain seittemän euroa ja kakskytäviis senttiä. niillä ostin maitoa, pitsapohjia, tonnikalaa ja ananasta, sit tein pitsaa, ja ne oli aika hyviä. ja keitin kaverille kahvia, johon laitoin sitä maitoa. niin ja kastelin kukat! ja söin kaikki äipykän suklaat. ja otin lakanat pois kuivurista. ja melkein ajoin nurtsin, mutta ihana naapuri ehti ensin. siinä välissä kuuntelin ihmissuhdeongelmia ja illan päälle koin paniikkikohtauksen pitkästä aikaa. nyt iski kaakaohimo ja aamukahvimaidot on äkkiä tuhottu. jännää tämä elämä.
pps. kuulin kans ehkä tähän asti hassuimman syyn sille, miks pussailla silmät auki. voi kuulemma nukahtaa muuten. aika epäkiihottavaa suuteloa pittää siinä vaiheessa olla.
suomirokkiyön soittolista:
e.v.v.k.
näin kulutan aikaa
pahempi toistaan
tämän taivaan alla
jeesus tulee
ekstaasiin
maanantai 1. heinäkuuta 2013
mulla on plääni!
Fridaaaayyyy!! Tuli ja meni. Ja niin kävi myös ton lauantain ja sunnuntain kanssa. Suunnitelmat oli suuret, toteutukset ei. Se ei silti oikeastaan liiemmin haittaa, miulla oli oikein mukavan lepposa rentoiluviikonloppu ilman viinaa ja kauhiaa sekoilua, ja ehkä ihan hyvä niin. Tosin perjantaina neljän juoman jälkeen halusin lisää (paaaaljon kaikkea) ja meinasin huonona ihmisenä sortua porukoiden viinaksien sekaan, mutta onneksi sieltä ei löytynyt mitään hyvää ja halpaa. Meinasin tosin testata Ridgeview(?) nimisen kuohuviinin, mutta herrajjumala oikiasti ei tämmönen köyhä opiskelija ostele nuin vain kolmenkympin kuplivia takasin! Niin ja oon myös kuullu juoruja että mitä kalliimpaa, sen pahempaa. Tosin naapurin setä kerto joskus, että jos joku päivä haluan selvittää että rakastaako mies oikiasti minua, niin jos se ostaa miulle maailman kalleinta shamppanjaa, nii sitte on tosirakkaus kyseessä (vaikka seki kuulemma maistuu aivan tiskivedeltä). Mutta koska tilanne ei ollut nyt se, niin thank god, laitoin sen takaisin kaappiin enkä antanu sen räjähtää pakastimeen tai luikahtaa kurkusta alas. Ihan riittävän hauskaa oli kattoa vierestä toisten känniääliöilyä ja olla onnellinen, että darra kiertää tämän tytön erittäin kaukaa.
Lauantai. Sama ongelma kuin perjantaina. Muutaman skumppalasillisen ja lonkeron jälkeen, viinanpiru koetteli ja rankasti. Huuhhuh, oisin varmaa rukoillu polviltani vesilätäkössä allahia ja jahvea siitä hyvästä, että sieltä taivahasta olis joku kaljakori tippunu. Pelottavan alkoholikeskeistä tämä teksti nyt, minä sennnnkin.
Anyway, launtainaki oli mukavaa! Kävin naapurissa tekemässä ja syömässä susheja, jotka oli muuten aiiiivan helvetin hyviä. Siis oikiasti, pakko tehä niitä joskus uudelleen. Kivaa pikku näpräämistä pyöritellä niitä sushipötköjä ja laitella sinne väliin kaikkea hyvää, esim katkarapua, avokadoa ja kurkkua. Hitsivie, se oli ihanata. Hihi iloista oli myös käyä katsastamassa kaverin "uutta" autoa. Pikkusen vain kilisi ja kolisi, ko vähä enemmän kaasua paino, ja en toki ollu yhtään paskana ko semmosella takavetosella veteli pitkin sorateitä... Onneksi ampiainenmehiläinenpaarmaherhiläinenjokuihankamala piti miun mielenkiinnon muualla. Ainut osa miten alkoholi tähän päivään liittyi oli vain Pussikaljaelokuvan muodossa, ja se oli juuuuust jees.
Mutta pakollinen info tähän väliin: mulla on suunnitelma. Päätin tarttua ongelmaani helvetin huono unirytmi. Vakiintunut elämähän on aivan sieltä syvältä, ja haluan vältellä sitä mahollisimman pitkälle asti. Perjantai-iltaan asti luulinkin, että minun nukkumaanmenoaika kellonaikaan aamu ja herääminen sitten kun viisarit näyttävät päivää, olisi melkoisen epävakiintunutta. Karu totuus iski suoraan päin, kun ystäväni ilmoittikin sen olevan loppujen lopuksi aika vakinaista jos se joka päivä tapahtuu. Ja voi ko miulla on niin ikävä sitä tunnetta, ko uni saapuu jo ennen kahtatoista ja herää _aamulla_ siis niinkö oikiasti AAMULLA eikä neljältä päivällä keittämään kahvia. Se vain on niin ihana herätä silleen hyvissä ajoin esim. kymmeneltä tietäen että ehtii duunaillakki kaikennäköstä päivän mittaan. Joten tänään, juurikin tänä aurinkoisena kesämaanantaina suuri hetki nimeltään "nukkumatin huorausreissut kieltoon" tapahtuu. Lyhykäisyydessään suunnitelma on tämä: mie pysyn valveilla koko päivän, vaikka väkisin. Juon aivan överisti yli sallittujen rajojen kofeiinipitosia juomia, alotellen tässä piakkoin aamukahvilla ja myöhemmin päivällä kiskon muutamat viilentävät batteryt. Päivän ohjelmana kattoa aivan homona muumeja, ajella nurmikkoa ja hakea opintotukea. Just hyviä juttuja. Sit illalla kivsusti ennen puoltayötä hautautua peittojen uumeniin ja nauttia nukkumaanlaittamisesta.
Mutta nyt, muumeja kahvia ja aamuröökiä. Uhraudun ulos sääskien syötäväks. Heipsan!
Ps. Toivottavasti naapurit ei tapa minua.... Kohta on vain pakko laittaa kajarit täysille ja ottaa kaikki ilo irti tästä yliväsymyksestä ja tanssata menemää!
Pps. Youtubessa pyörii Cheek................ mitä mulle tapahtuu???????
Lauantai. Sama ongelma kuin perjantaina. Muutaman skumppalasillisen ja lonkeron jälkeen, viinanpiru koetteli ja rankasti. Huuhhuh, oisin varmaa rukoillu polviltani vesilätäkössä allahia ja jahvea siitä hyvästä, että sieltä taivahasta olis joku kaljakori tippunu. Pelottavan alkoholikeskeistä tämä teksti nyt, minä sennnnkin.
Anyway, launtainaki oli mukavaa! Kävin naapurissa tekemässä ja syömässä susheja, jotka oli muuten aiiiivan helvetin hyviä. Siis oikiasti, pakko tehä niitä joskus uudelleen. Kivaa pikku näpräämistä pyöritellä niitä sushipötköjä ja laitella sinne väliin kaikkea hyvää, esim katkarapua, avokadoa ja kurkkua. Hitsivie, se oli ihanata. Hihi iloista oli myös käyä katsastamassa kaverin "uutta" autoa. Pikkusen vain kilisi ja kolisi, ko vähä enemmän kaasua paino, ja en toki ollu yhtään paskana ko semmosella takavetosella veteli pitkin sorateitä... Onneksi ampiainenmehiläinenpaarmaherhiläinenjokuihankamala piti miun mielenkiinnon muualla. Ainut osa miten alkoholi tähän päivään liittyi oli vain Pussikaljaelokuvan muodossa, ja se oli juuuuust jees.
Mutta pakollinen info tähän väliin: mulla on suunnitelma. Päätin tarttua ongelmaani helvetin huono unirytmi. Vakiintunut elämähän on aivan sieltä syvältä, ja haluan vältellä sitä mahollisimman pitkälle asti. Perjantai-iltaan asti luulinkin, että minun nukkumaanmenoaika kellonaikaan aamu ja herääminen sitten kun viisarit näyttävät päivää, olisi melkoisen epävakiintunutta. Karu totuus iski suoraan päin, kun ystäväni ilmoittikin sen olevan loppujen lopuksi aika vakinaista jos se joka päivä tapahtuu. Ja voi ko miulla on niin ikävä sitä tunnetta, ko uni saapuu jo ennen kahtatoista ja herää _aamulla_ siis niinkö oikiasti AAMULLA eikä neljältä päivällä keittämään kahvia. Se vain on niin ihana herätä silleen hyvissä ajoin esim. kymmeneltä tietäen että ehtii duunaillakki kaikennäköstä päivän mittaan. Joten tänään, juurikin tänä aurinkoisena kesämaanantaina suuri hetki nimeltään "nukkumatin huorausreissut kieltoon" tapahtuu. Lyhykäisyydessään suunnitelma on tämä: mie pysyn valveilla koko päivän, vaikka väkisin. Juon aivan överisti yli sallittujen rajojen kofeiinipitosia juomia, alotellen tässä piakkoin aamukahvilla ja myöhemmin päivällä kiskon muutamat viilentävät batteryt. Päivän ohjelmana kattoa aivan homona muumeja, ajella nurmikkoa ja hakea opintotukea. Just hyviä juttuja. Sit illalla kivsusti ennen puoltayötä hautautua peittojen uumeniin ja nauttia nukkumaanlaittamisesta.
Mutta nyt, muumeja kahvia ja aamuröökiä. Uhraudun ulos sääskien syötäväks. Heipsan!
Ps. Toivottavasti naapurit ei tapa minua.... Kohta on vain pakko laittaa kajarit täysille ja ottaa kaikki ilo irti tästä yliväsymyksestä ja tanssata menemää!
Pps. Youtubessa pyörii Cheek................ mitä mulle tapahtuu???????
Tilaa:
Kommentit (Atom)