Meikä mie minä mä. Mari Anniina. Kohta 18-vuotias ja elämä edessä.
Kattelin tässä yks päivä vanhoja kuvia itestäni. Entiiä eikö sitä vain ite huomaa, mutta tuntuu etten viimeisen viiden vuoden aikana ole juurikaan ulkoisesti muuttunu. Siitä syystä päätinkin koota yhteen postaukseen teinivuosien kuvia. Järkyttyä niistä kaikista ja tuntea syvää myötähäpeää pikkuteini-martsaa kohtaan. Kuitenkaan katumatta hetkeäkään ja muistaen sen, että olihan mulla perkele kuiten hauskaa!
Kollaasi nro 1. kolmetoistavee
Voi tuota aikaa. Sillon oli vielä pitkä paksu tukka, meikkeinä ripsari ja meikkivoide ja luomukulmakarvat. Kävin sillon ekaa kertaa ikinä kampaajalla, ja siinä lähtiki puolet päästä. Hiuslakkaa uppos enemmän ko pitäis ja rahaa meni kovin mahoton, ko piti kerran viikossa ostaa uus lakkapullo. Saatiin jopa teinikaksoseni kanssa kevätjuhlassa ysien jakama diplomi: "lisää lakkaa, hiukset liikkuu!". Tais muutkin huomata teinimeiningin, ku kouluun ei voinu mennä jos hiukset ei ollu kuosis.. niin rankkaa yläastetta. Naisellisuus oli tipotiessään kun vaatteet oli yleensä kokoa XL ja miesten osastolta, tosin myöhemmin seki meno vain paheni. Asioita mitä nuista ajoista muistan, on miun sekopäinen luonne. Hardcore teiniangstia kotona, energiajuomapärinää kylillä. Tais olla myös nuihin aikoihin maailmanloppu, ko en päässy Tokio Hotelin keikalle... Snif. Tosin niinkö yhessä kuvassa näkyyki, seinällä on aika mahoton julisteita. Hitsi ko ois vieläki net kaikki tallella.
Kollaasi nro 2. neljätoistavee
Edelleen meno aika teini. Hiukset lyheni vain hetki hetkeltä, enkä voi käsittää miten oon voinu elää nuin lyhkäsellä tukalla... huihui kuiten. Väri vaihtui punamustasta ruskeaan josta taas mustaan. Sekin vaihto johtu siitä ko ihastus (elämäni rakkaus niinköh) tykkäs enemmän mustatukkasista, joten pakkohan se oli värjäillä sitten. Kaikkia sitä oliki valmis tekemään poikien takia! Ilman meikkiä ei missään nimessä voinu mennä kouluun, mutta helevetin isossa t-paidassa jota koristi sarjakuvasankari kyllä pystyi täysin ilman mitään ongelmia, hassuja juttuja. Itsetunto ei ollu kohillaan, mutta ei taia olla kovin monella muullakaan murrosikäsellä. Lohdutin sillon itteäni sillä ajatuksella, että kunhan vanhenee, nii ongelmat katoaa.. Kunnes äiti laittoi miulle kiviä taskuun ja palautti maan pinnalle.
Kollaasi nro 3. viistoistavee
Naisellisuus alkoi pikkuhiljaa nostaa päätään! Sitä alkoi enemmän ja enemmän huomaamaan, että hetkonen, miustahan on vallan tulossa nuori naisihminen. Jättimäiset hupparit alkoivat yhä useammin jäädä vaatekaapin perälle ja parasta huvia oli lähtiä Rolloon tuhlaamaan. Siks olinki ysiluokan keväällä töissä Mediapexillä, että saisin lisää shoppailurahaa, hihi! Ärsyttävä duuni, mutta kyllä ne kaikki uudet vaatteet lohdutti aivan tarpeeksi. Se oli vielä sitä kilttiä aikaa, kun känneihin riitti sixpäkki lonkeroa ja röökinpolttaminen tapahtu aina muualla kuin kotona, niin oivoi sen rahansäästymisen määrää...
Kollaasi nro 4. kuustoistavee
Pitkäaikainen musta sai kyytiä! Tuttu ja turvallinen maailma katosi ja sen jälkeen tukka olikin vaaleanruskeasta oranssin kautta melkein jo blondiakin. Suuria muutosten aikoja muutenkin. Ensimmäinen vuosi amiksessa, kaukana kotoa, rajua itsenäistymistä ja identiteetin hakemista. Uusia kavereita ja ympyröitä. Kun äidin valvova silmä oli korkialla pohjosessa, poissa mielestä, tuli myös napattua ensimmäiset lävistykset. Kulmakorun mamma jopa hyväksyi, mutta huulikoru oli aivan karmea.... Kuulemma. Kiitos vain äiti, mieki sinua <3 Mutta koska asenteena "miun keho, miun päätökset", huulikoru pysyi vielä piiitkän aikaa paikallaan. Oli muutenkin hauska tehä päätöksiä ihan omilla aivoilla. Osa niistä ei kyllä välttämättä mittään parhaita mahollisia ollu, mutta en mie jaksa tuhlata aikaani niien katumiseenkaan.
Kollaasi nro 5. seittemäntoistavee, nykyhetki
Huomasin muutes, että otan aina samasta kulmasta ittestäni kuvan, tolleen pikkusen kallellaan. Aika nolova. Enkä voi muuten käsittää tätä miun ikää. Huih, kaks kuukautta ja yheksän päivää, niin oon officially täysi-ikäinen. Voi sitä olemattomien rahojen menon määrää! Ja voi tätä ikävää miun punasta tukkaa kohtaan! Yliärsyttävän vaikia piettää hyvää väriä yllä, mutta just värjäyksen jälkeen, niin olihan se aivan bueno. Muutama kuukaus sitä onnellisuutta kestikin, kunnes iski totaalikyllästyminen ja länttäsin mustan värin jälleen päähän. Siinäkään ei kyllä kauaa menny, kun sain siitäkin jo tarpeekseni ja jotain piristystä oli saatava! Nyt oon tämmönen puolikas red headed slut, ja tuntuu etten jaksa tätäkään enää kauaa.... Oon aika vaikia ihminen tämmösissä asioissa, kun mikään ei koskaan riitä ja turhaudun kaikkeen hetkessä. Koko ajan pitäis olla jotaki uutta, jännää ja hienoa. Siks varmaa seurusteluhommat ja koulunkäynti on välillä turhan vaikiaa. Mutta kummiski, uutta tukan väriä suunnitteilla, uusia lävistyksiä suunnitteilla (heti kunhan saan kielikorun takasin!) ja uutta kämppää suunnitteilla, uusi koulu, uusia ihmisiä ja kaikkea muutakin uutta. Välillä pittää muisteloida vanhoja, niin jaksaa taas kattella tulevaisuuteenki. Ja ai että mie oottelen sitä innolla!
Äää. Paljon omaa naamaa yhessä tilassa. Mutta kai tääki oli tehtävä, höpöltä vain tuntuu. Kuinka paljon on oikiasti tapahtunu viiessä vuojessa? Aika menny nopiaa, joten missä välissä nää jutut on tapahtunu? Ja kai mie olen vähän saattanu muuttuakki. Thank god.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti