haikeus iskee, eikä sitä pääse pakoon

Yli viikko kulunu siitä ku viimeks kirjotellu mitään. Oon ollu niinkö jossain sumussa ja usvassa sen ajan. Muutenki ainaki viimeset pari viikkoa tuntunu jotenki turhalta ajalta, tai entiiä.. Oon taas henkisesti harvinaisen hukassa.

Vielä pari kuukautta sitte harmittelin sitä, ko piti lähteä koko kesäksi jonnekki sodankylään! Vannotin itelleni, etten paljoa täällä viihtyis ja varmasti matkustelisin muualle Suomea sen minkä kerkeisin. Ja mitäsmitäs? Tajusin tuossa aivan äskettäin, etten ole menny askeltakkaan tai edes renkaan mitan vertaa tämän kylän rajojen ulkopuolelle koko vitun kesänpaskan aikana. Siltikin, miun tuntemukset tätä tuppukylää kohtaan on harvinaisen ristiriitaset. Yks osa miusta haluais jäähä tänne, kotia, omaan huoneeseen, turvaan kaikelta. Kätkeytyisin koko suurelta maailmalta, enkä poistuis piilostani ennenko olen keksiny mitä elämältäni haluan. Välillä kävisin jossaki riipasemassa kännit, pohtisin kaikkea helvetin syvällistä ja vajoaisin taas horrokseen.
Ei siinä, ei miun elämä täällä ihan nuin kuppasta ole. Muutamat ihanat ihmiset, jotka mie olen tuntenu jo vaikka kuin kauan ja muutamat kivat uuemmat tutut, on jaksanu piristää miun eloa ja kaikenmaailman kusipää tuuliviireistä huolimatta, on miulla ollu usein erittäin mukavaaki :3

Hmm.. Veikkaan, että yks syy sille, miksei Pohjois-Karjalaan lähtö oikein nappaa taas, on pelko. Pelko siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, varsinki ku se on täynnä suuria muutoksia. Menen uuteen kouluun, uudelle alalle ja uusien ihmisten keskelle. Mitä jos miulla ei kiinnosta tämäkään ala? Tai mitä jos miusta tulee joku täysin forever alone meidän luokassa ja kaikki piettää minua aivan idioottina? Niinno, oon mie alkanukki jo jälleen epäillä miun ammatinvalintaa, että jepjep. Miulla on selkeästi joku fuckin' identiteettikriisi! Helvetin lappihuudit, ei miulle ois tämmösiä etelässä syntyny.
Toinen aikamoinen pelonaihe: oma kämppä. Joudun ekaa kertaa elämässäni oikeasti asumaan yksin. Samaan aikaan kun rakastanki omaa rauhaa, inhoan yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Sillon tulee kelailtua aivan liikaa asioita, sen takia nukkumaanmenoki on mulle niin hankalaa. Asuntolassa asuessa oli lähes aina joku kuuntelemassa ko oli murheita, lähössä tupakille tai kauppaan, jauhamassa paskaa, tekemässä ruokaa tai soittamassa miun kitaraa. MUTTA thank god mulla on silti se kämppä, koska liittyyhän siihen aivan mahtaviaki juttuja! Saa kuunnella just sitä musiikkia ko tahtoo, voipi juopotella sillonko lystää, saa sisustella sen justiin oman näköseksi ja kutsua kylään ihan kenet haluaa ja mihin aikaan tahansa. Joten eijeih, tämä tyttö ei aio murehtia aivan mahottomuuksiin asti kuitenkaan. Kai.

Ja koska koneen akku loppuu, ei ehi/jaksa/kinosta enempää harrastaa hallitsematonta avautumista. Moro

ps. sitä vaan et oon tulos kipeeks

pps. tilailin tänää vaatteita ja sisustusjuttuja, vaiks mullei oo rahaa, hups

ppps. en tiiä

pppps. haluttaa tupakkia

mroooooo !