kato mä lennän taas, meen läpi seinän!

Ei luoja kuiten mitkä sanat tässä Asteen uusimmassa biisissä. Ja mitä mie teen? Kuuntelen sitä ihan fiiliksissä ehkä viidettä kertaa repeatilla Spotifystä. Huhhuh, mitä täällä tapahtuu...

Mie nyt tässä pikasesti aloin miettimään mahdollisia syitä tälle miun väliaikaselle mielenhäiriölle. Päähän tippuu niitä muutama, ja tässä niiden sulava yhdistelmä kera muutaman kivan viikonloppu yksityiskohdan:

Juttuhan meni sillälailla, että kuten jo aiemmin mainitsin, niin Sodishuudeilla oli nyt menneenä viikonloppuna Filimipoikki-meiningit! Menohan oli lauantaina aika huipussaan, kun alkuillasta lähin naapuriin istumaan iltaa ja samalla tyhjeni skumppapullo jos toinenkin. (Tässä vaiheessa pitäis varmaan olla hieno selostus miljoonien kuvien kera siitä mitä kaikkia kivsuja vaatteita mulla oli päällä, mutta tyydyn nyt mainitsemaan vain sen että mulla oli vaatteet päällä.) Kuulostaa aika ylifiiniltä illanvietolta skumpan osalta, mutta tais olla kaikkia muuta ko sitä. Ja koska paikalla olivat minä ja miun huono viinapää, hihityttää alko jo kovinkin aikasessa vaiheessa. Ilta ei tietenkään loppunut siihen, ei lähellekkään. Pihalla paisteli aurinko läpi yön ja sitä horjuiltiin vielä neljältä nakkarijonossa ilman pienintäkään ajatusta nukkumaanmenosta. Enkä mie tainnu edes tilata sieltä mitään? Henkinen tuki ruuan ostossa on parasta ikinä. (Ihan btw, käytän sanoja "parasta ikinä" lähes kaikkeen liittyen... Pitäis lopettaa se, kaikki ko ei vain voi olla parasta ikinä.)

miun kesäjuomat oli ihan makian värisiä

Mutta anyway, hyvä meno jatku onneksi vielä nakkarilla notkumisen jälkeenkin. Pikkuisten mutkien jälkeen päädyin parin kaverini kämpille, jossa tämä ihanainen spaceman jo soikin! Muistan lähinnä tilanteesta sen, että järkytyin kyseistä biisivalinnasta, aivan mahoton. Varmaan haukuinkin muutamaan otteeseen kuinka hirveää paskaa se on. Koska niinhän se on, kuunnelkaa edes kerran se läpi ajatuksen kanssa. Kun tätäkin biisiä on studiossa pyöritelty sen tarkotuksena on ollut varmasti olla vain fiiliksen nostattajana monelle tulevalle viinanhuuruiselle ja kostialle illalle. 

"ootsä lammas? vai leijona?
makaisit sä vaan pimeessä peiton alla?
se ei futaa neito sen lupaan
pannaan se peitto heilumaan"

Mitä enemmän kello alkoi näyttää, sitä paremmalta huonotkin kipaleet alkoivat kuulostaa. Tärkeintä oli se, että edes jotain musiikkia kuului sekavan jutustelun, kaljanjuonnin ja tupakan käryttämisen taustalla. Samassa suhteessa, jos vain oikein muistan, myös juttujen taso alkoi hiipumaan aamua kohden. Ja samalla kun juttujen taso hiipui, alkoi myös päässä mukavasti himmetä. Ja samalla kun päässä himmeni, taustalla soi tämä.

Hehee, oli muuten aamulla (lue: puoli kolmelta päivällä) vähemmän kiva herätä ukkosen jyrinään ja Matlockin ääneen, joka kuului telkkarista. Samalla tajusin myös avata puhelimeni, joka oli sammunut yön aikana yhtä taidokkaasti kuin omistajansa. Se alkoi näpsäkästi piippaamaan, ilmoittaen näytöllä tekstiä "7 saapunutta viestiä". Mamma oli ollut jälkikasvustaan lievästi sanottuna huolissaan, kun viimeisin tieto oli että tyttö huitelee aamuyöstä pitkin kyliä. Onneksi, noin kymmenen tuntia myöhemmin, tämä tyttö saa ladattua puhelimensa ja ilmoitettua mammalleen olevansa edelleen elävien kirjoissa. Tai ainakin melkein. Päässä pyöri semmonen karuselli ja semmosta vauhtia, että heikompaakin peljättäis. Tärisyttikin enemmän kuin minkään maanjäristyksen aikana ikinä missään. Sängystä ylösnouseminen vaati jo ylempiä voimia ja pumppu löi lujempaa ko Tauski vaimojaan. Olin varma, että tähän ei edes avaruusmiehet auta. Olin oikiassa, tähän oloon ei auttanut yhen mikkään.

Monia tunteja myöhemmin, kun ruokakin alkoi jo pikkuhiljaa maistua, sain puhelun hyvältä ystävältäni. Hän päätti tulla käymään meillä, sillä hän halusi avautua omista yöttömän yön seikkailuistaan. Parin tunnin kikattelun ja hihittelyn seassa ystäväni rallatti radiohittejä Cheekin Jossusta Prinsessoihin ja Astronautteihin. Jossain vaiheessa tässä hittikokoelmassa esiintyi myös Spaceman, joka vain juurrutti sen vielä pahemmaksi korvamadoksi, joka ei lähtisi millä tahansa lääkkein. Sillä tässä minä istun vaan, koneella kuunnellen biisiä josta en oikiastaan edes pidä. Silti osaan varmaan kohta jokaisen sanan ulkoa ja hyräilen sitä yhtenään. Perkeleen ylituotetut radiobiisit, oikiasti, mitä teille tehään että te saatte miut aluks inhoamaan teitä, sen jälkeen rakastamaan ja ennenku ehdin teidät koneelleni ladata, jo kyllästymään? Nää on jotain alakerran jäbän juonia.

Ainiin. Tämän, näköjään aamuyön, projektina olisi myös alkaa kirjoittaa kirjettä ystävälleni Joensuuhun. Mietimme eräs ilta sitä, kuinka vähän enää nykyään ihmiset kirjoittelee toisilleen (ihan niinkö oikialla kynällä ja ihan oikialle paperille) ja kuinka mukava oisi jos joskus semmoinen vanha kunnon kirje postiluukusta kolahtaisi.

kynäarsenaali on vähä kiven alla ku sitä vartioi tuommonen söpöli

Nyt lähen etsiskelemään kynää, joka ei ole rikki ja paperia joka oisi puhdasta. Heipsan!