Harvinaisia hetkiä näillä korkeuksilla, aurinko häikäsee silmiin ko ulos astuu ja sortsit jalassa ei tunnu missään nimessä kylmältä. Kovinkin iloinen olotila. Kahvikin maistuu terassilla oikein makialta. Ja mitä mie silti teen? Istun sisällä kirjottelemassa koneella, aika noloa. Toivottavasti kukaan ei saa koskaan tietää tästä.
Eilinen oli mukava päivä. Mitään erikoista ei kyllä tapahtunu, mutta naapurin tyvären kanssa pietettiin hauskaa! Monta tuntia paskanjauhantaa, pojista puhumista ja rönellä käyntiä. Oltiin myös välillä melko hurjia ja käytiin ajelemassa varuskunnan metiköissä, joista ei tieten löytynyt mitään muuta ko jäätäviä sääskiarmeijoita. Piti mukamas rauhassa istua rannalla ja syödä jätskiä, mutta koska sääsket tykkäs meistä enemmän ko me niistä, päätettiin pysyä vain tiukasti autossa!
 |
| paskanen peili |
 |
| olevinnaan nättiä sodankylässä |
 |
matukka oli aika makosa lotisko @ kelukosken pato
|
Niin, ja aloin tässä myös miettiä miun omaa siisteysasteikkoa. Siis u know kuinka cool mie niinkö oon!!11!!! Tai sitten sitä ko mie olen ollu tässä neljä päivää yksin kotona ja kuinka paskasta täällä jo on vaikka mielestäni mie en ole vielä kovin pahhaa kaaosta voinu saada aikaan. Näköjään olen, joten voisin jopa harkita semmosta semitarkkaa siivouspäivää. Kukatki voisin tänään taas kastella, vaikka neki on jo vallan ehtiny nuokahtaa. Eikä kuulemma ennään mikään sen jälkeen auta. Vaihtoehto two: tänään vois sittekki käyä vain kukkakaupassa. Leikkiä semmosta tosi ilosta kotipuutarhuria.
 |
| melkein kuollu kukkanen |
Samalla mie oon alkanut pohtia omaa naiseuttanikin. Mien osaa piettää kukista huolta (kyllä, olen tappanut mm. ylihelpon kaktuksen ja bambunoksan), mien tykkää siivota ja en osaa tehä enempää ko yhtä asiaa kerralla. Jos vain kehtaisin, niin mie olisin 24/7 kollarit jalassa ja ylisuuri XXXL-kokonen kirpparilöytö flanellipaita päällä. Koska sosiaaliset paineet ovat liian kovat, niin pakko se on välillä pukeutua niinkö ihmiset.
Enkä mie inhoa varmaan mittään niin paljoa, ko olla kuvissa. Varsinkin jos on jotku juhlat ja pittää ottaa jotaki yhteiskuvia, niin ai että mie olen ahdistunu! Suurimmassa osassa niistä mien edes kato kameraan päin vaan tuijotan ujona maahan tai käännän pääni poies. Esim. rippijuhlat oli aivan tuskaa, ko piti seisoskella joku puoli tuntia vain kameran edessä. Posket alko kramppaamaan siitä hymyilyn määrästä, ja koko ajan ympärille tuli sukulaisia poseeraamaan ja piti näyttää onnelliselta. Huhhuh, onneksi se on käyty jo vuosia sitten ohi!
 |
| onnistunein kuva miusta ikinä: katon poispäin |
 |
mekko päällä ja viikate käessä ysiluokan päättäreiden jälkeen, naisellista eikös?
|
Nytten tämän kaiken kirjottamisen jälkeen (koska miehän kirjotin aivan mahottoman romaanin niinköh), kone alkaa hurisemaan siihen tahtiin, että lottoon tämän räjähtävän aivan heti justiin. Voisin sammuttaa sen hetkeksi, kehitellä itelleni elämän, kenties syyäkki jotaki ja lähtiä suihkuun. Heipsan ja goodbye!
Kirjotteluhetken biisilista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti